Unen alla maailma
raskas, lämmin, ihana.
Ei narahda sen akseli
päivän kääntäessä kylkeään.
Eivät aseet tee arpia sydämeen,
ei kosta jos loukkaat.
Unen alla maailma
niin lentävät pilvet matalalla
että enkelit yltävät
lähemmäs meitä.
-12092001-
Unen alla maailma
raskas, lämmin, ihana.
Ei narahda sen akseli
päivän kääntäessä kylkeään.
Eivät aseet tee arpia sydämeen,
ei kosta jos loukkaat.
Unen alla maailma
niin lentävät pilvet matalalla
että enkelit yltävät
lähemmäs meitä.
-12092001-
http://kirjailijat.kirjastot.fi/File/0a38a8bb-f126-45de-942b-c2cba2b71395/Width/120/AllowScaleUp/False/kuva.jpg
Nuorena tyttönä luin Rosa Liksomin novelleja ja ihalilin hänen kielenkäyttöään ja murrettaan tosi paljon! Rosa oli 16-vuotiaan mielestä raju, kova, anarkistinen, ylivoimaisen paras! Lisäksi vielä lappilainen, kuten minäkin.
Romaanimuodossa Rosa ei koskaan onnistunut sytyttämään mua, mutta edelleen säilytän runovihkoni välissä Lapin Kansasta leikattuja Rosan novelleja, joita julkaistiin aina viikon tv-ohjelmat sisältäneessä liitteessä.
Minulla oli myös Voiman taskukalentereita mihin Rosa oli tehnyt kuvitukset
.. ja minä päätin vain vilkaista eilen iltapäivällä tuota sohvapöydällä levännyttä kirjaston kirjaa. Niinhän siinä kävi että en malttanut laskea teosta käsistäni, ennen kuin saisin tietää Veronikan, Marin ja Edvardin kohtaloista.
Kirja kertoo nuoresta, kauniista Veronikasta, jonka elämä on tylsää ja tasapaksua. Veronika ei ole masentunut tai mielestään sairas, mutta päättää vain kuolla. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä, mutta herää mielisairaalasta. Yritys on epäonnistunut ja Veronika saa tietää, että hänen sydämensä on vaurioitunut kooman takia ja hänellä olisi enää viisi päivää elinaikaa.
Coelho onnistui taas ravistelemaan ajatusmaailmaani, kysymällä kummasta löytyy oikeita hulluja: mielisairaalasta vai sen ulkopuolelta? Hän heitti ilmaan myös kysymyksiä siitä, kenelle elämme tätä elämää: miellyttääksemme muita, vai ollaksemme onnellisia? Muiden miellyttämisen kautta voi tulla hyväksytyksi, mutta hyvin hyvin onnettomaksi ja ennen kaikkea katkeraksi. Katkeruus on tunne, joka syö kaikki muut tunteet sisäänsä: ilon, rakkauden, intohimon, vihan.. Tehden meistä (kuva ) harmaita ja ahdistuneita: elämän, jossa mikään ei tunnu miltään.
Kirjassa on selvästi elementtejä Paolon omasta elämästä (Edvardin tarina muistuttaa eniten hänen omaa nuoruuttaan). Paolo on kyllä taitava sekoittamaan oikeaa elämää ja fiktiota, ja eikös hyvän proosan tunnusmerkkejä ole se että tarina on uskottava?
Paolo Coelhon blogi (englanniksi)
Viikonloppuna istuin mökin terassilla ja kirjoitin kovakantiseen muistikirjaani vanhanaikaisesti lyijykynällä ensimmäistä tarinaani. Pelkään että siitä tulee liian nössö, mutta eläydyin kuitenkin niin vahvasti roolihahmoni elämään ja tunteisiin, että minua alkoi ahdistaa ja tirautin myöhemmin saunan lauteilla pienen kyyneleenkin. Tarina on muuten valmis paitsi “loppuskene” puuttuu ja mun täytyy alkaa kirjoittaa sitä koneelle. Tietenkin tää on vasta vol1:nen mitä tulee muokattua.
Viimeisin kesälomalla (ja vähän sen jälkeen) luetuista kirjoista oli norjalaisen Erlend Loen kirja Doppler. Doppler on mies, joka kaatuu pyörällä ja lyö päänsä. Kanervikossa maatessaan hänelle tulee mieleen, että tämäpä on mukavaa. Niin mies hylkää perheensä, työnsä ja elämänsä hyvinvointiyhteiskunnan jäsenenä ja muuttaa Holmenkollenin metsään telttaan. Kirja alkaa siitä, kun Doppler tappaa hirviemon henkensä pitimiksi ja saa hirvenvasan elätikseen.
Kirjassa on paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kuten Düsseldorf, jonka talossa Doppler käy herkkuvarkaissa jääden lopulta kiinni. Nämä kaksi erikoista miestä (Doppler ja pienoismalleista toisen maailmansodan taistelua rakentava Düsseldorf) ystävystyvät.
Kirja on hulvaton kuvaus hulluista ihmisistä, monessa kohtaa sai nauraa. Samalla kirja pisti pohtimaan myös vakavempia aiheita siitä, kuinka tärkeitä materiaaliset asiat ihmisille nykypäivänä ovat ja kuinka vieraantuneita ihmiset ovat luonnosta. Silti tällekin pohdinnalle nauretaan, koska metsä jonne Doppler muuttaa ei ole oikea metsä vaan pieni metsikkö missä hienot ihmiset käyvät lenkillä. Dopplerkaan ei pysty elämään täysin luonnon armoilla, vaan häntä riivaavat maidon ja makeisten himo, jonka vuoksi hänen on käytävä varkaissa ja kaupassa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille!

Lisää Erlend Loesta , wikipediassa myös!
Paula Havaste: Kymmenen Onnen Anna

Kirja on Paula Havasteen historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Kirja kertoo Annasta, joka naitetaan epämiellyttävälle miehelle. Kuitenkin Annan kasvatti-isoäiti opettaa Annalle jo lapsena luonnonlääkinnän ja loitsut, ja lupaa Annalle kymmemen onnea. Kirja on Annan elämäntarina lapsuudesta kuolemaan asti.
Kirjassa oli kiinnostavaa vanhat loitsut ja luonnon yrttien / kasvien käyttö parantamisessa. Kirjassa häiritsi sen “kaikki on niin ihanaista ja kaunoista”-kieli, jotenkin vaan liian runollista mun makuun. Kuitenkin sen verran hyvä kirja oli, että aion lukea sarjan seuraavatkin osat keritessäni.
Romanttinen pokkari (päivitän nimen ja kirjailijan kunhan muistan):
Hömppäkirja oli sopivaa luettavaa junamatkalle. Kirja kertoo rinnakkain kahden ihmisen tarinaa, jotka ovat kohdanneet nuorena lomalla ja rakastuneet. Mies on kirjassa enemmän pääosassa ja kirja kertoo hänen poikuuden menettämisestään ja seurusteluista eri naisen kanssa sekä perheen perustamisesta. Nainen seikkailee tahollaan huonossa parisuhteessa mustasukkaisen miehen kanssa. Koko ajan kohtalo heittelee näitä kahta toistensa eteen, mutta he ovat niin puusilmäisiä, etteivät tajua kohtalon pientä vinkkaamista vaan sulkevat silmänsä siltä. Pariskunta päätyi tietenkin kirjan lopussa romanttisesti yhteen. Ihan miellyttävää, kevyttä kesälukemista.
Jodi Thomas: Missä olet, Mary Blaine?
Luin lomalla pari pehmeäkantista jännäriä, joista toinen oli tämä Missä olet, Mary Blaine? Se kertoo vaikutusvaltaisen miehen vaimosta, joka katoaa hänen tappamisekseen tarkoitetussa aborttiklinikan pommiräjähdyksessä. Nainen ei kuitenkaan kuole, vaan jää harhailemaan kadulla vailla rahaa ja henkilöllisyyttä. Klinikalta löydetään vaaleatukkainen ruumis, jolla on Blainen hiukset, sormus ja takki. Kaikki uskovat aluksi Blainen kuolleen. Blaine alkaa harhailla kodittomien parissa ja oppii nopeasti hienostorouvasta kaduilla selviytyjäksi. Blaine huomaa myös olevansa raskaana.
Vaikka kirja on naamioitu jännäriksi, se on enemmän kyllä lässyn lää- kirja, missä loppu hyvin kaikki hyvin.
Lomalla tuli luettua paljon. Ensimmäisen kirjan kohdalla pidättäydyin popularistisella linjalla ja valitsin kahden keski-ikäisen naisen (kirjakaupan myyjä ja asiakas) suosituksesta Coehlolta Alkemistin.
Luin kirjan hetkessä kannesta kanteen, ja olin myyty. Tarina oli monimerkityksellinen ja lyhyydessäänkin sisälsi monta pientä mieleenjäävää tarinaa.
” He lähtivät jatkamaan matkaa, ja poika kuunteli sydäntään. Hän oppi sen kierot kujeet ja hyväksyi sen lopulta sellaisena kuin se oli. Sillä hetkellä hän lakkasi pelkäämästä ja kaipaamasta keitaalle, ja eräänä päivänä hänen sydämensä kertoi olevansa onnellinen. “
Saatan joskus hieman valittaa”, se sanoi, “mutta se johtuu siitä, että olen ihmisen sydän ja ihmisten sydämet ovat sellaisia. Ihmiset pelkäävät toteuttaa suuria unelmiaan, koska he eivät mielestään ole ansainneet niitä tai eivät onnistu toteuttamaan niitä. Meitä sydämiä pelottaa kun ajattelemmekin rakastettuja, jotka lähtevät palaamatta koskaan, tai hetkiä, jotka voisivat olla onnellisia mutteivät ole, tai aarteita, jotka voisi löytää mutta jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi hiekan kätköihin. Sillä kun pahin tapahtuu, me kärsimme hirvittäviä tuskia.”
“Sydämeni pelkää tuskaa, poika sanoi alkemistille eräänä iltana kun he katselivat kuutonta taivasta. “Sano sille, että tuskan pelko on pahempi kuin itse tuska ja että yksikään sydän ei tunne tuskaa silloin kun se etsii unelmaansa, koska etsinnän jokainen hetki on Jumalan ja ikuisuuden kohtaamista”.
“Etsinnän jokainen hetki on Jumalan kohtaamista”, poika sanoi sydämelleen. “Ne päivät jotka olen etsinyt aarrettani ovat olleet ihmeellisiä, koska tiedän että jokainen hetki on osa unelmaani ja aarteen löytämistä. Olen nähnyt matkallani asioita joista en olisi osannut edes uneksia, ellei minulla olisi ollut rohkeutta tehdä jotain sellaista mitä paimenet eivät tee koskaan”
Kirjan innoittamana rupesin taas ajattelemaan omia haaveitani ja päädyin siihen että mun täytyy tehdä haaveitteni eteen jotain. Jos ei yritä, voi jäädä loppuelämäksi miettimään haaveita, joita ei koskaan saanut toteutettua. Jos yrittää, voi ainakin sanoa, että minä koetin, mutta syystä tai toisesta minusta ei ollut siihen. Joka tapauksessa matkasta voi tulla hauska.
Eli palasin ajattelemaan omaa projektiani ja olen saanut sitä sen verran eteenpäin, että minulla on Idea! Se on jo paljon. Idea on samalla kirjan / novellikokoelman / elokuvakäsiksen (niin tavoitteeni eivät ole kovin matalalla tässä vaiheessa kun en ole vielä riviäkään kirjoittanut
) työotsikko. Teksteistä tulee eräällä tavalla hyvin paljon Paha Maa- elokuvamaisia, vaikken ehkä niin tahtoisikaan. Mutta se nyt vain sattuu sopimaan teemaan.

Kirjakaupasta tarttui mukaan Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Joka Tytön Runokirja. Tarkoitukseni oli siirtää rakas harrastukseni ( runojen lukeminen) kummitytölleni, mutta silmäiltyäni kirjan sisällön läpi totesin sen olevan tarkoitettu enempi meille aikuisille tytöille kuin esimurrosikäiselle ja päätin pitää kirjan itse.
Kirjan takakannessa sanotaan näin:
“Tyttö ei ole sisältäsi koskaan kuollut!
Näissä runoissa Sinä heität lettinauhasi menemään, riuhdot
itsesi irti Äidistä ja muutut villijalkaiseksi eläimeksi!
Mutta silti jäät eloon Naisen sisälle, ja pysytkin hengissä
- lopun ikääsi.
Joka tytön runokirja on Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama runoantologia, joka todistaa: naislyyrikko on naisten tunteiden tulkeista herkin ja viisain”
Kirja on jaettu temaattisiin osiin: lapsuus, naiseksi kasvaminen, äitisuhde, rakastuminen, intohimo, äidiksi kasvaminen, aikuisuus ja isoäitiys / vanhuus. Kirja kulkee siis naiseuden elinkaaren läpi runon keinoin.
Kirjaan on onnistuttu poimimaan ihan mukavia loruja, kansanlauluja, perinteisempiä runoja ja rocklyriikoita. Mitään sen kummempaa punaista lankaa kirjassa ei ole, tyylillisesti se on sekamelska. Mutta tuo ikäkausien läpikaäyminen kyllä kantaa kirjan läpi ja kirjan haluaa säilyttää ja palata selailemaan sitä.
Luin nuorempana tosi paljon runoja ja silloin suosikkejani olivat mm. Saima Harmaja, Katri Vala, Edith Södegran, Helvi Hämäläinen.. eli en pitänyt kovin paljoa modernimmasta runoudesta. Tästä kirjasta löytyy kyllä hieman tuoreempiakin helmiä, kuten Eeva Heilalan tuotanto.
Poimin tähän kirjasta kuitenkin vanhan suomalaisen runon tuntemattomaksi jääneeltä runoilijalta. Karmaisevuudessaan kaunista:
Jos mun tuttuni tulisi,
ennen nähtyni näkyisi,
sille kättä käppäjäisin,
vaikk olis käärme kämmenpäässä,
sille suuta suikkajaisin,
vaikk olis suu suden veressä,
siitä kaulahan kapuisin,
vaikk ois kalma kaulan päällä,
vielä vierehen kävisin,
vaikk ois vierus verta täynnä.
Kaksi kuukautta siinä meni, mutta sain vihdosta viimein luettua loppuun uusimman Harry Potterin (HP ja Kuoleman varjelukset). Tämä kirjasarjan päätösosa oli huomattavasti edeltäjiänsä paksumpi, ja aikuisempi. Kuoleman tematiikka oli vahvasti läsnä, samoin kuin aikuistumisen tuomat uudet asiat Harryn ja ystävien elämän kautta. Vaikka en ole lukenut koskaan kokonaan Taru Sormusten Herrasta – trilogiaa (onkohan se edes kirjana kolmiosainen?) niin yhtymäkohtia oli silti helppo havaita. Mutta eipä tuosta voi Rowlingia syyttää, sillä varmasti osa yhtymäkohdista on aivan tahattomasti luotuja. Ja kyllähän TSH:lle voikin tehdä kunniaa, sen verran ainutlaatuinen teos taitaa olla maailmassa.
Tykkäsin kovasti viimeisestäkin Harry Potterista, vaikka sellainen fiilis jäikin että elokuvaa odotellessa.. eli monet asiat vaikuttivat siltä kuin ne olisi tieten tahtoen kirjoitettu elokuvaamista varten. Kuinka mahtavalta näyttäisi esimerkiksi lohikäärmeen vapautus tai luutien selässä kuolonsyöjiä vastaan taistelu..

Olen päässyt hyvin taas kiinni lukemiseen. Päässyt ja jäänyt
Tällä hetkellä minulla on aika läjä kirjoja kesken ja luen nykyisin taas joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Tämä tapa oli vuosia unohduksissa, mutta olen iloinen että aloitin taas.
Jean Donaldson – Mine!

Sain vihdoin ulkomailta tilaamani kirjat, joista ensimmäinen on tämä Jean Donaldsonin Mine! eli pieni käytännön opus resursseja vartioivien koirien “korjaamiseen” ja kouluttamiseen. Olen noin puolivälissä kirjaa, ja siitä käy hyvin ilmi että se on suunnattu lähinnä ongelmakoirankouluttajille. Mutta hyvin siitä saa maallikokin irti, kunhan taitaa englannin kielen. Kirjassa käydään hyvin läpi siedättäminen ja vastaehdollistaminen käsitteinä, käsitellään hieman koirien aggressiota ja koiraa eläimenä ja sen jälkeen lähdetään käymään läpi erilaisia resurssinvartioimistyyppejä (esineet, ihmiset, ruoka, paikat,koiran oma keho) ja sitten annetaan kohta-kohdalta ohjeita näiden pois kouluttamiseen. Vaikka olen vasta puolivälissä kirjaa, voin suositella lämpimästi!
Tove Jansson – Muumilaakson marraskuu
Iltalukemisena yöpöydällä on kaapista löytynyt Muumilaakson marraskuu. Kirjassa erilaiset muumiperheeseen kuulumattomat hahmot kerääntyvät yksityisyyttään pakoon muumitaloon. Itse muumit ovat jossain poissa. Luen kirjaa hiljalleen, yksi tai kaksi lukua illassa, makustelen. On ikuisuus siitä kun olen lukenut muumeja, ja tässä välissä animaatiosarja on sekoittanut muumitarinoita päässäni, vaikka ei eivät olekaan sitä “aitoa” Tove Janssonia vaan japanimausteista piirrossarjaa (tosin hirveän ihanaa kyllä). Janssonin teksit ovat monisävyisiä ja lempeällä huumorilla höystettyjä.
Lauri Simonsuuri – Kansa tarinoi
Kansa tarinoi on suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantama kirja, joka tutkii, avaa ja valottaa kaikkien tuntemia kansantarinoita: kummitusjuttuja, peikkoja, piruja ja mörköjä. Pelkkien kummitustarinoiden lukeminen saa minulta ihokarvat pystyyn ja mielikuvituksen lentämään korkealla ja kovaa, mutta tällainen “tieteellisempi” näkökulma uppoaa minuun kyllä kuin veitsi voihin. Tiesitkö esimerkiksi, että Raamatussa on ollut 1600-luvulta 1800-luvun loppuun Suomessa jättiläisiä, Kalevan poikia. Eli kirkko ylläpiti tietämättään kansantarinoiden perinnettä ja henkeä yllä!
Ilmottauduin eilen avoimeen yliopistoon
En kuitenkaan kirjallisuutta, vaan medianlukua opiskelemaan.