Olen päässyt hyvin taas kiinni lukemiseen. Päässyt ja jäänyt
Tällä hetkellä minulla on aika läjä kirjoja kesken ja luen nykyisin taas joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Tämä tapa oli vuosia unohduksissa, mutta olen iloinen että aloitin taas.
Jean Donaldson – Mine!

Sain vihdoin ulkomailta tilaamani kirjat, joista ensimmäinen on tämä Jean Donaldsonin Mine! eli pieni käytännön opus resursseja vartioivien koirien “korjaamiseen” ja kouluttamiseen. Olen noin puolivälissä kirjaa, ja siitä käy hyvin ilmi että se on suunnattu lähinnä ongelmakoirankouluttajille. Mutta hyvin siitä saa maallikokin irti, kunhan taitaa englannin kielen. Kirjassa käydään hyvin läpi siedättäminen ja vastaehdollistaminen käsitteinä, käsitellään hieman koirien aggressiota ja koiraa eläimenä ja sen jälkeen lähdetään käymään läpi erilaisia resurssinvartioimistyyppejä (esineet, ihmiset, ruoka, paikat,koiran oma keho) ja sitten annetaan kohta-kohdalta ohjeita näiden pois kouluttamiseen. Vaikka olen vasta puolivälissä kirjaa, voin suositella lämpimästi!
Tove Jansson – Muumilaakson marraskuu
Iltalukemisena yöpöydällä on kaapista löytynyt Muumilaakson marraskuu. Kirjassa erilaiset muumiperheeseen kuulumattomat hahmot kerääntyvät yksityisyyttään pakoon muumitaloon. Itse muumit ovat jossain poissa. Luen kirjaa hiljalleen, yksi tai kaksi lukua illassa, makustelen. On ikuisuus siitä kun olen lukenut muumeja, ja tässä välissä animaatiosarja on sekoittanut muumitarinoita päässäni, vaikka ei eivät olekaan sitä “aitoa” Tove Janssonia vaan japanimausteista piirrossarjaa (tosin hirveän ihanaa kyllä). Janssonin teksit ovat monisävyisiä ja lempeällä huumorilla höystettyjä.
Lauri Simonsuuri – Kansa tarinoi
Kansa tarinoi on suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantama kirja, joka tutkii, avaa ja valottaa kaikkien tuntemia kansantarinoita: kummitusjuttuja, peikkoja, piruja ja mörköjä. Pelkkien kummitustarinoiden lukeminen saa minulta ihokarvat pystyyn ja mielikuvituksen lentämään korkealla ja kovaa, mutta tällainen “tieteellisempi” näkökulma uppoaa minuun kyllä kuin veitsi voihin. Tiesitkö esimerkiksi, että Raamatussa on ollut 1600-luvulta 1800-luvun loppuun Suomessa jättiläisiä, Kalevan poikia. Eli kirkko ylläpiti tietämättään kansantarinoiden perinnettä ja henkeä yllä!
Ilmottauduin eilen avoimeen yliopistoon
En kuitenkaan kirjallisuutta, vaan medianlukua opiskelemaan.
