Kirjakaupasta tarttui mukaan Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Joka Tytön Runokirja. Tarkoitukseni oli siirtää rakas harrastukseni ( runojen lukeminen) kummitytölleni, mutta silmäiltyäni kirjan sisällön läpi totesin sen olevan tarkoitettu enempi meille aikuisille tytöille kuin esimurrosikäiselle ja päätin pitää kirjan itse.
Kirjan takakannessa sanotaan näin:
“Tyttö ei ole sisältäsi koskaan kuollut!
Näissä runoissa Sinä heität lettinauhasi menemään, riuhdot
itsesi irti Äidistä ja muutut villijalkaiseksi eläimeksi!
Mutta silti jäät eloon Naisen sisälle, ja pysytkin hengissä
- lopun ikääsi.
Joka tytön runokirja on Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama runoantologia, joka todistaa: naislyyrikko on naisten tunteiden tulkeista herkin ja viisain”
Kirja on jaettu temaattisiin osiin: lapsuus, naiseksi kasvaminen, äitisuhde, rakastuminen, intohimo, äidiksi kasvaminen, aikuisuus ja isoäitiys / vanhuus. Kirja kulkee siis naiseuden elinkaaren läpi runon keinoin.
Kirjaan on onnistuttu poimimaan ihan mukavia loruja, kansanlauluja, perinteisempiä runoja ja rocklyriikoita. Mitään sen kummempaa punaista lankaa kirjassa ei ole, tyylillisesti se on sekamelska. Mutta tuo ikäkausien läpikaäyminen kyllä kantaa kirjan läpi ja kirjan haluaa säilyttää ja palata selailemaan sitä.
Luin nuorempana tosi paljon runoja ja silloin suosikkejani olivat mm. Saima Harmaja, Katri Vala, Edith Södegran, Helvi Hämäläinen.. eli en pitänyt kovin paljoa modernimmasta runoudesta. Tästä kirjasta löytyy kyllä hieman tuoreempiakin helmiä, kuten Eeva Heilalan tuotanto.
Poimin tähän kirjasta kuitenkin vanhan suomalaisen runon tuntemattomaksi jääneeltä runoilijalta. Karmaisevuudessaan kaunista:
Jos mun tuttuni tulisi,
ennen nähtyni näkyisi,
sille kättä käppäjäisin,
vaikk olis käärme kämmenpäässä,
sille suuta suikkajaisin,
vaikk olis suu suden veressä,
siitä kaulahan kapuisin,
vaikk ois kalma kaulan päällä,
vielä vierehen kävisin,
vaikk ois vierus verta täynnä.
