Lomalla tuli luettua paljon. Ensimmäisen kirjan kohdalla pidättäydyin popularistisella linjalla ja valitsin kahden keski-ikäisen naisen (kirjakaupan myyjä ja asiakas) suosituksesta Coehlolta Alkemistin.
Luin kirjan hetkessä kannesta kanteen, ja olin myyty. Tarina oli monimerkityksellinen ja lyhyydessäänkin sisälsi monta pientä mieleenjäävää tarinaa.
” He lähtivät jatkamaan matkaa, ja poika kuunteli sydäntään. Hän oppi sen kierot kujeet ja hyväksyi sen lopulta sellaisena kuin se oli. Sillä hetkellä hän lakkasi pelkäämästä ja kaipaamasta keitaalle, ja eräänä päivänä hänen sydämensä kertoi olevansa onnellinen. “
Saatan joskus hieman valittaa”, se sanoi, “mutta se johtuu siitä, että olen ihmisen sydän ja ihmisten sydämet ovat sellaisia. Ihmiset pelkäävät toteuttaa suuria unelmiaan, koska he eivät mielestään ole ansainneet niitä tai eivät onnistu toteuttamaan niitä. Meitä sydämiä pelottaa kun ajattelemmekin rakastettuja, jotka lähtevät palaamatta koskaan, tai hetkiä, jotka voisivat olla onnellisia mutteivät ole, tai aarteita, jotka voisi löytää mutta jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi hiekan kätköihin. Sillä kun pahin tapahtuu, me kärsimme hirvittäviä tuskia.”
“Sydämeni pelkää tuskaa, poika sanoi alkemistille eräänä iltana kun he katselivat kuutonta taivasta. “Sano sille, että tuskan pelko on pahempi kuin itse tuska ja että yksikään sydän ei tunne tuskaa silloin kun se etsii unelmaansa, koska etsinnän jokainen hetki on Jumalan ja ikuisuuden kohtaamista”.
“Etsinnän jokainen hetki on Jumalan kohtaamista”, poika sanoi sydämelleen. “Ne päivät jotka olen etsinyt aarrettani ovat olleet ihmeellisiä, koska tiedän että jokainen hetki on osa unelmaani ja aarteen löytämistä. Olen nähnyt matkallani asioita joista en olisi osannut edes uneksia, ellei minulla olisi ollut rohkeutta tehdä jotain sellaista mitä paimenet eivät tee koskaan”
Kirjan innoittamana rupesin taas ajattelemaan omia haaveitani ja päädyin siihen että mun täytyy tehdä haaveitteni eteen jotain. Jos ei yritä, voi jäädä loppuelämäksi miettimään haaveita, joita ei koskaan saanut toteutettua. Jos yrittää, voi ainakin sanoa, että minä koetin, mutta syystä tai toisesta minusta ei ollut siihen. Joka tapauksessa matkasta voi tulla hauska.
Eli palasin ajattelemaan omaa projektiani ja olen saanut sitä sen verran eteenpäin, että minulla on Idea! Se on jo paljon. Idea on samalla kirjan / novellikokoelman / elokuvakäsiksen (niin tavoitteeni eivät ole kovin matalalla tässä vaiheessa kun en ole vielä riviäkään kirjoittanut 
) työotsikko. Teksteistä tulee eräällä tavalla hyvin paljon Paha Maa- elokuvamaisia, vaikken ehkä niin tahtoisikaan. Mutta se nyt vain sattuu sopimaan teemaan.
