Paula Havaste: Kymmenen Onnen Anna

Kirja on Paula Havasteen historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Kirja kertoo Annasta, joka naitetaan epämiellyttävälle miehelle. Kuitenkin Annan kasvatti-isoäiti opettaa Annalle jo lapsena luonnonlääkinnän ja loitsut, ja lupaa Annalle kymmemen onnea. Kirja on Annan elämäntarina lapsuudesta kuolemaan asti.
Kirjassa oli kiinnostavaa vanhat loitsut ja luonnon yrttien / kasvien käyttö parantamisessa. Kirjassa häiritsi sen “kaikki on niin ihanaista ja kaunoista”-kieli, jotenkin vaan liian runollista mun makuun. Kuitenkin sen verran hyvä kirja oli, että aion lukea sarjan seuraavatkin osat keritessäni.
Romanttinen pokkari (päivitän nimen ja kirjailijan kunhan muistan):
Hömppäkirja oli sopivaa luettavaa junamatkalle. Kirja kertoo rinnakkain kahden ihmisen tarinaa, jotka ovat kohdanneet nuorena lomalla ja rakastuneet. Mies on kirjassa enemmän pääosassa ja kirja kertoo hänen poikuuden menettämisestään ja seurusteluista eri naisen kanssa sekä perheen perustamisesta. Nainen seikkailee tahollaan huonossa parisuhteessa mustasukkaisen miehen kanssa. Koko ajan kohtalo heittelee näitä kahta toistensa eteen, mutta he ovat niin puusilmäisiä, etteivät tajua kohtalon pientä vinkkaamista vaan sulkevat silmänsä siltä. Pariskunta päätyi tietenkin kirjan lopussa romanttisesti yhteen. Ihan miellyttävää, kevyttä kesälukemista.
Jodi Thomas: Missä olet, Mary Blaine?
Luin lomalla pari pehmeäkantista jännäriä, joista toinen oli tämä Missä olet, Mary Blaine? Se kertoo vaikutusvaltaisen miehen vaimosta, joka katoaa hänen tappamisekseen tarkoitetussa aborttiklinikan pommiräjähdyksessä. Nainen ei kuitenkaan kuole, vaan jää harhailemaan kadulla vailla rahaa ja henkilöllisyyttä. Klinikalta löydetään vaaleatukkainen ruumis, jolla on Blainen hiukset, sormus ja takki. Kaikki uskovat aluksi Blainen kuolleen. Blaine alkaa harhailla kodittomien parissa ja oppii nopeasti hienostorouvasta kaduilla selviytyjäksi. Blaine huomaa myös olevansa raskaana.
Vaikka kirja on naamioitu jännäriksi, se on enemmän kyllä lässyn lää- kirja, missä loppu hyvin kaikki hyvin.
